Sairastaminen - koko- tai ainakin puolipäivätyötä

Tässä ollaan oltu nyt noin kaksi ja puoli kuukautta sairauslomalla. Hurja pitkä aika "olla tekemättä mitään". Olin jo varautumassa tähän jaksoon tilaamalla jonkin maksukanavan, jonka parissa olisin sitten voinut pitkästyttävinä päivinä tappaa aikaa myrkkyjen tappaessa solujani.  Toisinaan olen ihan supersaamaton, ja onneksi olin tässäkin kohdassa. Tilaaminen jäi, mutta kertaakaan en ole sarjojen tai leffojen perään ennättänyt haikailla. Hutisijoitukselta siis vältyttiin.

No, mitä tässä sitten on tullut tehtyä, jos ei makoilullekaan ole jäänyt sarjojen seuraamisen verran aikaa? Päiviä tähän kahden ja puolen kuukauden pätkään on kertynyt kuta kuinkin kahden ja puolen kuukauden verran, mikä mielestäni on aika lailla. Tuona aikanahan ennättää saada vaikka mitä aikaiseksi. Mitään varsinaista näkyvää, kuten esim. maalattuja seiniä, entisöityjä huonekaluja tms., ei kuitenkaan ole näköpiiriin ilmaantunut. Ainoita näkyviä asioita, joista näkee, että jotakin olen noina päivinä tehnyt on hiukan tuhdimpi ulkomuotoni. Ruoka ei välttämättä ole maistunut, mutta urheasti olen näköjään sapuskaa suuhuni tunkenut, kun housutkin ovat alkaneet omituisesti vyötäröä kiristää. Syöminen, tai oikeammin herkuttelu ja epämääräinen syöskentely, ei kuitenkaan ole ollut se ainoa päiviäni täyttävä aktiviteetti. Fokus on ollut jossakin ihan muualla eli oikeasti siinä sairastamisessa.

Mitä siihen sairastamiseen sitten kuuluu? Potemisen lisäksi ainakin käyntejä yhdessä sun toisessa hoitopaikassa. Vuoden alussa sain HUS:n potilaslaskutuksesta kirjeen, jossa kerrottiin asiakasmaksukattoni ylittyneen. Jossain vaiheessa olin suurpiirteisesti laskeskellut, ettei tuo katto tulisi ylittymään, mutta niin sitä vaan oltiin reippaina maksettu viime vuoden aikana yli 691 euroa julkisen terveydenhuollon palveluista. Mutta, ei paljoakaan yli, noin yhden polimaksun verran. Ja koska vuosi vaihtui näppärästi juuri tässä vaiheessa, pääsin taas aloittamaan maksukaton kerryttämisen alusta. No, tämä on sivuseikka, ja edelleen maksan mukisematta äärimmäisen kohtuullisia maksuja saamastani hoidosta ja elämäni pelastamisesta. Tässä kohdassa maksuja tarkastellessani kuitenkin mielenkiintoni heräsi, ja halusin selvittää, kuinka monta kertaa sitä oltiinkaan terveydenhuollon palveluista nautittu.

Kolmen epäsystemaattisesti täytetyn kalenterin, erilaisten papereitten sekä maksettujen laskujen pohjalta sain koottua jokseenkin epävarman, mutta kuitenkin suuntaa-antavan listauksen, josta voi saada osviittaa siitä, kuinka paljon olen loppuvuodesta suhaillut syöpäni tiimoilta erinäisissä paikoissa. Leikkaukseni jälkeen marraskuun puolivälistä joulukuun loppuun mittariin on kertynyt noin:

- Kymmenkunta poliklinikkakäyntiä. Näihin kuuluu mm. leikkauskontrollikäynnit plastiikkakirurgien vastaanotoilla, haavahoitokäynnit Töölön sairaalan haavapolilla sekä lääkäri- että lääkityskäynnit syöpiksellä. Lisäksi mukaan mahtuu yksi päivystyspolikäynti Jorvissa sekä käynti Meilahden sydänasemalla, kun juuri ennen joulua tutkittiin päivystyslääkärin löytämää sivuääntä. Hyväsydämisen paperit kuitenkin sain.

- Viitisen käyntiä fyssarilla. Imusolmukkeiden poiston vuoksi oikea käteni on "sairas" ja on vaatinut ainakin toistaiseksi fysioterapeutin apua kiristysten vähentämiseksi ja liikeratojen laajentamiseksi mahdollismman normaaleiksi. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä, mutta jatkoa  käsivaivoille varmasti seuraa, sillä viime päivinä olen alkanut havaita pientä turvotusta.

Näiden maksullisten käyntien lisäksi minua ovat työllistäneet mm. laboratorikäynnit sekä muutama käynti terveysasemalla. Eihän noita käyntejä nyt aivan valtavasti ole, mutta ottaen huomioon sen, että noille käynneille täytyy kuitenkin saapua ja niiltä poistua (ja omaa vuoroaan paikanpäällä odottaa joskus kauankin), vievät ne päivästä yllättävän paljon aikaa. Toki vielä viime vuoden puolella julkinen liikenne palveli kutakuinkin inhimillisellä tasolla asuinalueeni asukkaita ennen paljon intohimoja herättäneen länsimetron liikennöinnin alkua, mutta tunnustan, että hyvin paljon turvauduin omaan autoon viime vuoden puolellakin ihan jo ajan säästämiseksi. Jatkossa oma auto kuljettaa vieläkin varmemmin, kun fyssarikäynnillekin joutuisin julkisia käyttämällä kulkemaan kolmella eri kulkuvälineellä suuntaansa ja vähintäänkin tupla-ajassa oman auton käyttöön verrattuna. Ei kiitos. Mieluummin käytän reilusti vähemmän aikaa matkaamiseen, teen sen varmemmin, hoidan samalla reissulla kauppakäynnit ja haen jälkikasvun inhimilliseen aikaan päiväkodista. Perusteluja oman auton käytölle voi aina keksiä, mutta tässä kohdassa olen pyrkinyt sulkemaan koko asian mielestäni. Ekotekoni tapahtuu sitten muilla osa-alueilla. Ja syyllistymistäkin ajattelin harjoittaa sitten joskus myöhemmin paremmilla voimavaroilla. Metromurinaa taidan jatkaa hiljaisesti edelleen.

Hoitokäynnit sekä myös erilaisten asioiden selvittämiset ovat siis vieneet yllättävän paljon aikaa. Lisäksi, kun olen vähän joka välissä ollut enemmän tai vähemmän kipeänä joko leikkauksesta, sytostaateista tai alati tarttuvista pöpöistä, on tässä ollut ihan riittämiin tekemistä. Ja tokihan myös jälkikasvu on sairastellut ja tarvinnut ekstrahuolenpitoa. Vanhempana arjen pyöriminen on täytynyt varmistaa eri tavoin, kuin vaikka sinkkuihmisenä elellessä. Kunnon ruokaa on löydyttävä aina ja oikeaan aikaan, lasten rutiinit olisi pidettävä mahdollisimman pysyvinä ja kyllähän sitä aitoa läsnäoloakin olisi hyvä olla varsikin noille pienimmille tarjolla säännöllisesti. Kaikki tämä on luonnollisestikin ollut monesti hankalampaa ja kuormittavampaa kuin terveenä ollessani. Koen, että A on ollut näinä aikoina tässä perheessä se kantava voima ja arjen päävastuuhenkilö, joka on kannatellut turvallista, rakastavaa ja hyvinvoivaa arkea, ja mahdollistanut minun ajoittaiset sairastamiseen käpertymiset, notkahdukset ja vetäytymiset. Niin, kyllähän se psyykkinen puolikin on vienyt allekirjoittaneelta tässä hommassa sitä aikaa ja energiaa. Jopa siinä määrin, että toisinaan ihan työstä, ainakin osa-aikaisesta, on käynyt.

Ps. Tässä kirjoituksessa olen keskittynyt lähinnä siihen, mitkä asiat ovat vieneet aikaa sairastaessani. Myönnetään kuitenkin, että hidastuneella toimintakyvyllänikin saattaa olla jotakin tekemistä siinä, että aika tuntuu katoavan päivistä. Urpoilu ja hitaat hoksottimet kuuluvat ominaisuuksiini tätä nykyä vahvasti. Mikähän lie syö miun ajatuksia ja energiaa?

Kommentit